sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Koti on aina koti

Sadetta, Sadetta ja joitakin harvinaisia tällaisia päiviä, jolloin aurinko valtaa taivaan. Ja taas sadetta. Piposta, pitkistä kalsareista ja itikoista on tuttu kesän tunne tehty, ainakin kun pääkaupunkiimme on huomattavasti enemmän matkaa kuin pohjoiselle napapiirille.

Ensimmäinen vajaa pari viikkoa on mennyt Suomessa melko vauhdikkaasti. Isommat lapset ovat melkein asuneet mummolassa kilometrin päässä, etelän serkkujen Viivin ja Aten kanssa. Käyneet kotona pikaisesti pyörähtämässä ja välillä nukkumassa. Onnellisena ovat kikatelleet ja nauttineet "ajattomasta" yhdessäolosta sekä valoisista kesäöistä. Iloisina pyöräilleet vapaina ilman vanhempia pitkin kylänraitteja, aurinkolasit päässä vesisateessa. Viikkotöillä keräämillään rahoilla kaupungilla käyneet hepeneitten ja muiden tuiki tärkeiden rihkamien ostossa. Nauttineet kesälomasta ja tavanneet ystäviään. Me Olivian kanssa ollaan sitten otettu rauhallisemmin ja höpötelty keskenämme.

Olivian kanssa pyöräretkellä




























Juhlaakin on mahtunut tähän lyhyeen aikaan. Julian synttärit vietettiin sukulaisten ja kummien kesken. Enpä muista milloin olisi useiden eri leivonnaisten tuottaminen pöytään tuntunut niin mukavalta ja helpolta. Kyllä sitä vain oppii arvostamaan, että raaka-aineita on tarjolla yllin kyllin, toisin kuin Hanoissa. Keskikesän juhlammekin tuli ja meni. Aattona käytiin vanhassa rantasaunassamme hyvän ystäväni K ja Olivian kanssa nauttimassa pehmeistä löylyistä. Ikkunasta katsottiin naapurin komeaa juhannuskokkoa. Mummulaan asti ei jaksettukaan lähteä ihailemaan kevään mittaan keräämien vanhojen rikkinäisten huonekalujen ja muiden roskien polttoa joenrannassa. Olivia toisteli istuallaan silmien lupsahdellessa kiinni, että "äiti, kyllä meidän pitäisi mennä, kun tämä tapahtuu vain kerran vuodessa", aikaero vei meistä voiton.

Aattona lasi shampanjaa saunan lämpenemistä odotellessa ja joki.




























Työtkin olen jo aloittanut. Kerron joskus työstäni enemmän. Mutta kiirettä piisaa sillä saralla ja sinänsä siinä ei ole mitään uutta, kiireessä siis.

Huoltakin meillä on ollut. Olivialla on kevään mittaan ollut säännöllisesti ja tiuhaan ihmeellisiä kuumeiluita ja satunnaisia nenäverenvuotoja. Muuten ruskettunut tyttö, oli viimeisinä päivinä Vietnamissa kasvoista turhan kalpea. Käytin kyllä siellä lääkärillä vielä päiviä ennen lähtöämme, mutta lääkäri toisteli "virusta, virusta".  Äiti on aina äiti, eikä uskonut. Toisena aamuna Suomessa heräsimme siihen, että tyyny oli taas veressä. Vein kokeneelle ja tutulle lastenlääkärille Terveystalolle. Tuomio tuli jo ovesta astuessa, että te ette poistu täältä ennen kuin tyttö on perusteellisesti tutkittu. Pahanlaatuiset jutut poissuljettiin heti alkuun. Tuntia myöhemmin laboratoriokokeiden jälkeen, tiesimme, että kiireellinen nielurisojen poistoleikkaus on tarpeellista tehdä heti seuraavalla viikolla. Valitsimme myöskin tutun ja kokeneen korvalääkärin tekemään toimenpiteen ja nyt tyttö pikkuhiljaa on toipumassa siitä. Kipuja vielä on ja rauhallisesti pitää mennä parin viikon ajan. Toiveena tietenkin on, että sairastelut ja typerät bakteerit jäivät leikkauspöydälle kiusaamasta Oliviaa. Kovin kiitollinen olen, jos syy oli pelkästään tässä.

Uni maistuu toimenpiteen jälkeen




























Ihana olla täällä, Kotona. Aina kun puolisoltani kysytään mitä hän ikävöi näiden ulkomaavuosien aikana Suomesta, hän vastaa: kolmea asiaa. Kesä-, heinä- ja elokuuta. Tällä hetkellä on helppo yhtyä tuohon vastaukseen. Paitsi rouvan lista on kyllä hieman pidempi ;) Saapa nähdä miten minut saa syksyllä täältä takaisin Vietnamiin. Se on sitten sen ajan murhe, nautitaan nyt tästä. Carpe Diem!

Mami

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kotimaahan matkustettu

Suomessa!

Sunnuntaiaamuna saavuimme aurinkoiseen Suomeen, mutta lämpötila ei nyt sentään hellerajoja hätyytellyt. Suuresti ei yllättänyt sekään, että näinä kahtena aamuna taas herätessämme, ulkona on kylmää ja sadetta. Todella kylmää. Eikä ollutkaan liioiteltua, kun kaivoimme toppatakit lasten kanssa kaapista. Lapset halusivat vielä hanskat ja piponkin. Siltikin olemme ihan kesäisissä fiiliksissä!

Matkustimme tosiaan Julian 11-vuotis syntymäpäivänä. Juhlat pidetään vasta täällä Suomessa. Kovasti odotetun ja tarpeellisen lahjan kyllä sai meiltä vanhemmilta etukäteen, mutta ajattelimme yllättää hänet oikeana päivänä. Halusimme, että päivästä jäisi muutakin muistoa, kuin pitkät lennot. Varsinkaan kun tämä ei ole ensimmäinen kerta, että olemme pitkillä lennoilla hänen synttäripäivänä. Hanoista lähtiessä, lämpötila oli +35 ja oli pahin ukkonen, missä olen ikinä lentänyt. Koneen tärryytellessä ja kun ikkunasta näkyi reippaasti peräjälkeen salamoita, ei kyllä ollut kovinkaan luottavainen fiilis perille pääsystä. Hyvin kuitenkin Hong Kongista itsemme löydettiin. Kun lapset tivasivat seuraavalle lennolle paikkojansa, päästelin pieniä valkoisia valheita. Koneen ovella annoin liput vasta heidän omaan käteen. 11 tunnin lento Helsinkiin, meni varsin mukavassa merkeissä. Koneen keulassa, isoissa penkeissä ;) No lapset olivat tietenkin ihan mielissään. Kun purseri tuli kättelemään, puhutteli nimellä, toivotti tervetulleeksi ja kaatoi shampanjan lasiin, oli kyllä äidilläkin taas lippu korkealla!



Olivia ja Julia

Alexin oma tila

Uni maistui 8 tuntia Oliviallekin

Finnair oli panostanut entisten "sairaalasukkien" sijaan, Marimekon aamutossuihin. 























Niin kuin olen aikaisemminkin kertonut, rahalla ei toki ostettu lippuja businekseen. Vaan sen verran kertyy perheelle pisteitä/ maileja, että niillä sitten aina silloin tällöin korotellaan vapaa-ajan lennoissamme matkustusluokkaa. Jos nämä kiinnostaa, kannattaa lukea näistä enemmän  Lentodiilien sivulta- Business-luokkaan pisteillä. Ensimmäistä kertaa olin itse Finnairin koneessa niin, että oli kokonaan aasialainen matkustamohenkilökunta. Lentäjät olivat vain suomea puhuvia. Ruoka jäi aamupalaa ja Häagen- Dazs:neita lukuun ottamatta syömättä, koska uni vei meistä kaikista voiton.

Fiilikset kun saavuimme Suomeen. Täällä on puhdasta. Puhdas ilma. Kivisten, toisiinsa kiinni rakennettujen ja seinät mustana homeesta- talojen sijaan, paljon puita. Täällä on hiljaista. Hirveän vähän liikennettä. Äärettömän helppoa, kun on saatavana hanasta juomakelpoista vettä. Sekin asia on ollut niin itsestäänselvyys. On niin mukavaa, kun voi pestä vihannekset hanavedellä, siis nekin mitä ei keitetä. Tuntuu niin helpolta tehdä kaikkea. On omat tavarat, oma koti. Kiva olla täällä!

Blogi on varmaan hiljaisempana kesän aikana, jotain kuitenkin postailen. Aikaa Suomessa lisäksi minulta vie, kun menen kesätytöksi omaan työpaikkaani heti juhannuksen jälkeen. Niin ja arvonnassa puolueettomasti arpaonni suosi- IP:tä- Ilkka P:tä, laitan henkilökohtaisesti viestiä pikapuoliin lippujen toimittamisesta!

Mami

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Siirretään tokaluokalle ja arvontaa

Kiitos!

Iso Kiitos, että olet lukenut. Blogi on ylittänyt rajapyykin- 10000 lukukertaa. Olen äimistynyt. Välillä vaikka jutut ovat olleet tasoa: "lehmä meni kauppaan, kysyi maitoa. Myyjä vastasi ei ole, vaikka siellä olikin". Buahhahaa. Siitä huolimatta, on ainakin joku lukenut. Kenties sinä? Kiitokseksi tästä ja sen kunniaksi, että olemme juuri kotikaupunkiimme Ouluun menossa, arvon jalkapalloseura AC- Oulun vapaavalintaiseen kotiotteluun, 4kpl lippuja pääkatsomoon. Liput menevät yhdelle henkilölle, jotka voi käyttää itse tai viedä kaverit mukana. Arvonta suoritetaan kaikkien facebook- seinällä blogin sivusta tykänneiden ja sinne kommentin jättäneiden kesken tai tänne bloggeriin tämän tekstin jälkeen kommentin nimellä/nimimerkillä 14.6 mennessä jättäneiden kesken. Ilmoitan täällä voittajan nimen.

Matkalaukut pullottavat ja vyöt kiristävät, siis muutkin kuin matkalaukkujen. Passit odottavat jo käsilaukussa. Minä lähden ihan pian lasten kanssa, Julian ja oman isäni syntymäpäivänä Hongkongin ja Helsingin kautta Ouluun, kesälomalle. Puoliso tulee kuukautta myöhemmin, sopivasti hääpäivänämme.

Viime syksynä, kun Oliviakin lähti ekaluokalle, en olisi taas villeissä unissakaan osannut kuvitella, että se saman ekaluokan päättötodistus haetaan Hanoi International Schoolista, Vietnamista. Ensimmäisen kerran, kun puoliso kysyi lähdetäänkö Vietnamiin, ajattelin että sinne sotatantereelleko? Tiesin, kyllä sodan päättyneen vuosikymmeniä sitten, mutta mielikuva sodan runtelemasta Vietnamista ei ollut kadonnut mielikuvastani. Pari minuuttia ja kyllä. Lähdetään tietenkin, tottakai, milloin?

Jokainen lapsista sai koulusta kivan muiston, vuosikirjan. Sinnehän se oli Oliviakin kanteen päässyt!

Jokaisesta oppilaasta oli henkilökuva ja lisäksi luokasta kerrottiin ja kaikista tapahtumista.

Lukion viimeisen luokan oppilaat olivat saaneet jokainen oman sivun, jossa heistä ja taustoista kerrottiin kuvien kera!


















Mitä sitten tällä hetkellä Suomesta niiden läheisten ja tuttujen ihmisten näkemisen lisäksi odotamme:

- Puhdasta ilmaa, sinistä taivasta. Puhtaan sinistä.
- Hiljaisuutta ja rauhallisuutta. Jos sitten "kylällä" joku ajaa töötti pohjassa tehden itsellensä tietä ja kiilaillen muita kanssaihmisiä ojanpenkoille, luultavasti näette ratin takana minut. Suokaa anteeksi, olen oppinut vain uusia tapoja päivittäin taksin takapenkiltä katsoessani.
- Jauhelihaa, valmiissa paketissa. Valmiiksi jauhettuna. Sitä, että saan sen samasta kaupasta sen muiden elintarvikkeiden kanssa.
- Sama juttu, leivän päälle leikkeleet. Useampaa sorttia, on kinkkua, meetwurstia ja Olivian herkkua-lauantaimakkaraa. Valmiiksi siivutettuna ja senkin saa samasta kaupasta muiden elintarvikkeiden kanssa. Ettei tarvitse enää odottaa jokaista siivua erikseen, myyjän työntämänä koneen läpi.
- Puhdasta hanavettä. Ei enää pullovettä. Kun menen ensimmäistä kertaa kotona suihkuun, menenkin suihkun alle suu auki seisomaan.
- Sauna. Ei lisättävää. Täällä sitä ei kaipaa, mutta kyllä siellä kelpaa rentoutua.
- Oma kieli, ei vietnamia, eikä rallienglantia. Eikä viimeistäkin pahempaa- vietglantia.
- Lapset saavat kulkea yksin pyörällä teillä.
- Sitä, ettei kukaan etuile kauppajonossa. Älä siis sinäkään etuile.
- Marjoja. Ihania eri kesämarjoja. Puuron päälle ja raejuustoa. Äiti, en ole siltikään vielä lähdössä Oulun kauppatoria pidemmälle mustikkaan tai hillaan.

Ihan loistofiilis tulla käymään Suomessa. Aamukammassa 3 jäljellä.
M


perjantai 5. kesäkuuta 2015

Julia ja 5th grade graduation!

Aamusta mentiin koululle katsomaan Julian ja muiden vitosten "valmistumista". Niin, ala-asteelta. Miksipä sitä ei voisi juhlistaa suuren maailman tyyliin Suomessakin, niin kuin täälläkin tehtiin? Onhan lapset saavuttaneet yhden ison etapin elämässänsä. Nessut kädessä seurattiin juhlaa, josta tuli mieleen Suomen ylioppilasjuhlat lukiolla. Me vanhemmat istuimme odottavina kukkapuskat kädessä. Minun seuralaisena oli tuttuun tyyliin Piia, koska puoliso on työmatkalla.

Ison meren takaa, elokuvista tutut mustat tötterölakit päässä ja juhlavaatteet yllä, kävelivät nuoret pareittain lavalle. Jokainen vuorollaan piti oman kiitospuheensa. Välillä rehtori ja opettaja kävivät hyväntuulisina muistelemassa lavalla oppilaiden kanssa työskentelyä. Yksi opettajista esitti tunteikkaan laulun. Sertifikaattien jako. Sitten porukalla hyppy ilmaan ja lakit katsomoon, alempien luokkien oppilaiden iloksi!

Jihuu- syksyllä odottaa uudet haasteet, yläasteella! Wau, aika lentää. Onnea!




Mami

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Liskoja seinillä

Nyt tuntuu ettei ole parempaa hetkeä tehdä lupaamani postaus asunnostamme. Julia meni aamulla huoneeseensa hakemaan reppuansa ja kuului aluksi hiljainen kuiskaus- "äiti, apua". Lähti hipsuttamaan pois huoneesta. Sitten sanoi kovempaa ja lopuksi kun pääsi alakertaan, nyyhkyttäen kauhunsekaisesti, huusi Apua. Silmissäni ja mielessäni vilisi jo asioita mitä kauheaa siellä tapahtui, kunnes kuului: "meidän huoneessa on lisko". Peukalo ja etusormi oli venytettynä levilleen. Puhelu alakertaan ja sieltä joku mies tuli pyydystämään sitä. Ovi oli jäänyt auki. Ei, sitä ei ole vielä löytynyt.

En itse kuulu ihmisryhmään, joka ottaa terraarion olohuoneeseen ja nauttii tunnelmallista lauantai-iltaa katsellessaan hämähäkkien tai liskojen liikehdintää. En myöskään nukkuisi yötäni rauhassa samassa huushollissa käärmeen kanssa. Minusta nuo kaikki edellä mainitut kuuluvat karvat nostattaviin, puistattaviin ja ällöttäviin otuksiin. Olen tylsä koira-, kissa- ja hevostyyppi.

Asuntomme? Kotimme? Kämppämme? Täytynyt mutustella monet kerrat mikä -asuinhuoneistostamme- Vietnamissa passaisi parhaiten suuhun ja kielenkäyttöön. Tai oikeastaan miltä se tuntuu sisällämme.

Asuntomme sijaitsee talossa, joka toimii myös hotellina. Talossa on paljon pitkäaikaisia asukeita niin kuin mekin. Muutamia suomalaisperheitäkin. Talossa on 24 kerrosta, joista asumme korkealla,kerroksessa 21. ja 22.  ja Penthousen asukkaat sitten kahdessa meitä ylempänä.

Koska talo on hotelli niin luonnollisesti täällä on myös hotellin ameniteetit. Aamupala ja siivous kuuluu. 5 ja puolen kuukauden jälkeen joka aamu syöty omeletti ilman sipulia, ei enää kuitenkaan kovin erikoiselta maistu. Saatiin kaurapuuro pyynnöstä aamupalalle. Ei sitä tosin syö kuin maanmiehemme. Täällä on paljon henkilökuntaa. Talossa on rakentamisen laadusta johtuen paljon vikoja ja korjattavaa. Talon omat insinöörit kuitenkin tulevat soitosta korjaamaan. Asunnot ovat kalustettuja. Osalla on paljonkin omia tavaroita ja huonekaluja mukana, mutta me jätimme ne kotiin Suomeen- koska olemme vain vuoden. Ainakin niinhän meillä on tarkoitus.

Valitessamme asuntoamme, kuten aikaisemmin kerroin, oli tärkeää että tämä on erittäin hyvin vartioitu. Vartioiden ja joka nurkan kameravalvonnan ansiosta ulko-ovista ei pääse kovin pitkälle oudot naamat. Täällä on paljon murtoja yöaikaan taloihin- villoihin ja yhden suomalaisperheenkin kotiin murtauduttiin, miehen ollessa työmatkalla. Oli itsestään selvää, että koska puoliso on niin paljon pois (tämänkin viikon Dallasissa), tällainen on villan sijasta ainoa vaihtoehto meille. Jos en matelijoidenkaan vuoksi, niin en myöskään halua yöllä herätä siihen, että vieressä on tuntematon vietnamilainenkaan. Niinpä minäkin pystyn nukkumaan yöt rauhassa puolison ollessa reissussa.

Asuntomme on iso. Meillä ei makuuhuoneita ole ylimääräisiä, tytöt joutuvat jakamaan huoneen. Huonekoot ovat vain järjettömiä, olohuone on varmaan tehty tanssilattiaksi. Alakerrassa pieni vierashuone. Sen sijaan vessoja ja kylppäreitä riittää- 4 molempia suihkuineen ja ammeineen. Mikä positiivista tämä on moderni, meillä on ihan oikeat pöntötkin- johon saa laittaa paperiakin. Jokainen minut paremmin tunteva tietää, että en ole kovin erähenkinen ja saattaisin kyllä nauttia yhden yön laavumajoituksesta- ehkä, mutta ei olisi minun juttuni olla viikon metsäleirillä armeijassa. Nautin kyllä upeista maisemista ja ns. hikingistä, mutta mielellään vain päiväretkiä.

Etupiha ja sisääntulo

Alakerran aulatila

Vesiputous

Aamupalalla pihalla

Ulko-oveltamme...


Ruokailutilaa
Keittiötä



Meidän kylppäriä



Makuuhuonetta

Ihan on nykyaikaiset kylppärit



 
 
Alexin huonetta
 
Alexin kylppäriä

Arvaatteko ketkä kaksi tämän ovat vallanneet?


Tyttöjen makkaria, ennen kuin ehtivät tavaransa kantaa sisään.

Pelihuonetta

Talomme uima-allas




Pieni leikkipuisto pihaltamme

Asuntomme kuntosalia.

Leikkihuone talomme alakerrassa.

Talon yhteydessä on lisäksi pieni ostoskeskus. Sieltä löytyy perusjutut, pieni supermarketti, kynsihoitola, hammaslääkäri, kahvila, ruokapaikkoja jne. Talossamme on pieni kuntosali, mutta ostarin yhteydessä on isompi, mihin otimme jäsenyyden ja minä oman personal trainerin kerran viikkoon. Tosin tuloksia ei kyllä ole vielä näkynyt, mutta syksyn jälkeen sitten jo, ehkä.

Oikeastaan tässä ympäristömme talomme on pelastus. Jos asuinpuitteet olisivat huonot, ei täällä kiva olisi olla pidempään. Talon ulkopuolelle kun menee, niin on taas takaisin Vietnamissa!

Mami