tiistai 28. heinäkuuta 2015

Hellun kanssa hurvittelemaan

Viikonloppuna käytiin M kanssa ensimmäistä kertaa elämässämme rokkaamassa oikeilla festareilla, kotikaupunkimme vuosittaisessa Qstockissa. Tiedän, vähän noloakin myöntää ettemme ole aikaisemmin käyneet missään vastaavassa tapahtumassa. Emme vain edes nuorina koskaan olleet sellaisia tyyppejä, että olisimme pakanneet teltat, kolme päivää talsineet suihkutta pussikaljojen kanssa ja keränneet rannekkeita ranteet täyteen niin kuin Nominationeita. Qstockissa ihmisiä oli ihan hirviästi, niin kuin ihmismuurahaispesässämme Hanoissa. Harvoin nähtyjen tuttujen kanssa päästiin vaihtamaan kuulumisia. Ilmat suosivat ennusteista huolimatta. Esiintyjät täyttivät lavat upeasti, osa heistä oltiin nähty aikaisemmin jossain tapahtumissa. Iloista mieltä ja energiaa. Qstockiin mennään kyllä ensi kesänäkin, jos tilaisuus tulee. Ihan loistavan tilaisuuden saaneet järjestettyä Ouluun! Jonottaessamme noin parikymmentä minuuttia joka kerta "vessoille" ja sieltä pissojen tullessa vastaan maata pitkin jalkojemme juureen jonossa jo, heräsi mielessäni kuitenkin ajatus, että voisinhan siltikin kysyä hintaa ensi kerralla sille nimikoidulle bajamajalle..?



Juuri nyt istun New Yorkissa J.F.Kennedyn kentällä, varpaat kippurassa, sydän lepattaen odottamassa siipien vavinaa kohti yläilmoja. Nyt on koittanut se kauan odotettu kahdenkeskinen reissu puolison kanssa. Suuntaamme aluksi kohti Floridaa ja siellä Miamia, paikkaa missä olemme halunneet jo pitkään käydä. Floridassa vierailtiin kaksi vuotta sitten koko perheellä, mutta lomailimme Orlando- Tampa akselilla. Pieni lisäys tuli vielä tämän reissun loppuun, kun lentolippujen hinnat tipahtivat houkuttelevan paljon, jos käymme San Josessa, Costa Ricassa mutkan. Mikäpäs siinä, nähdä yksi uusi maa Keski-Amerikasta ja säästää rahaa. Äkkiseltään netistä tutustuttuani ymmärsin, että sen maan edes pintaraapaisun saadakseen kuluisi melkoisesti aikaa ja jos parin päivän ensi vaikutelma vakuuttaa, niin voihan sitä harkita pidempääkin reissua sinne myöhemmin.

Perheelliset, kahdestaan? Mietimme kylläkin varatessamme millä kokoonpanolla lähdemme. Lapsemme saavat matkustaa ihan tarpeeksi ja he valitsivatkin jäädä Suomeen mummun hoiviin. Toiveissa lapsilla on nähdä vielä etelän serkut Helsingin matkalla isovanhempien kanssa. Ja ihan pienet lehmät eivät olleet ojassa lapsilla laskeskellessaan paljonko vanhemmat säästivät lentolipuissa kun niitä tarvittiinkin vain kaksi viiden sijaan. Heidän matematiikalla se tarkoitti suoraan verrannollisena sitä, että myös tuliaislistan pituutta pystyi kasvattamaan metrillä. Kukapa sitäkään kieltäisi, kuinka vain parisuhteellekin tekee hyvää, kun saa vaihtaa rauhassa ja keskeytyksettä ajatuksia sen kumppanin kanssa.

Puolen vuoden, vähintään 15 tuntisiksi venyvien työpäivien ja töiden täyteisten viikonloppujen sekä ennen kaikkea ensimmäisen niin kutsutun M "lomaviikon" jälkeen olemme vakuuttuneita, että oli loistava idea lähteä. Puoliso on vain kolme viikkoa käymässä Suomessa. Ensimmäinen niistä lomaviikoista on mennyt M edelleen töitä tehden, kuudelta aloittaen pitkin päivää etänä palaveeraten iltaan saakka. Ihmiset, joilla on työaika kahdeksasta neljään tai ylipäätänsä niin kuin minulla, kun oven suljen ei niitä töitä voi edes kotona tehdä- saattaa unohtua, että kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta. Todennäköistä on siis että puolison loma ja yhteinen aika rajoittuu tänäkin kesänä tähän yhteen viikkoon, siihen kun hän lähetti viestin: "Out of office” ja lähdimme ilman sen kummempia stressaavia suunnitelmia tänne. 





NY

Onko matkalaukku pakattu ja passi mukana? Kiinnitä turvavyö, pysy mukana!

 M

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Hiljaisuutta

Heipä hei. Blogissa on ollut hiljaista, kun muussa elämässä onkin ollut poikkeuksellisen vilkasta. Minä sain miehen ja lapset isänsä pari päivää sitten kotiin, 12-vuotis hääpäivänämme. Aikaani on vienyt viime viikkoina enimmäkseen työni, pihamme rikkaruohot ja ruohottuneet pensaat, siihen pisteeseen asti, että hermot "ovat menneet". Kirjaimellisesti nervus ulnariksen kanssa tuli ongelmaa niin, että lääkärin mielestä ainut hoito olisi kirurgin veitsi.

Ajatuksiamme on viime aikoina sekoittanut ikävät uutiset, joihin lukeutuu myöskin ilmoitus firman massairtisanomisista. Emme oikeastaan vieläkään voi varmuudella sanoa, etteivät ne koskisi meitä, mutta odotuksissa ja toiveissa on että tänä kesänä me säästytään niiltä. Olemme päättäneet, ettemme murehdi sillä, koska emme voi siihen itse vaikuttaa mitenkään. Ja sitä sitten kuitenkin stressaa alitajunnassa. Asioilla on tapana järjestyä, vaikkei se silloin heikoimmilla hetkillä siltä tunnukaan. Eihän tässä ole kuin alle kuukausi kuin pitäisi olla matkalaukut menossa taas kohti Vietnamia, joten ei olisi varmasti liikaa pyydetty, ettei yllätyksiä enää sen suunnitelman suhteen tulekaan.

Tehtiin pieni kahden yön mökkireissu viime viikolla Kalajoelle. Veljeni puoliso- ystäväni ja heidän kaksi alle kouluikäistä lasta sekä minä ja tytöt. Keski-ikä oli 16- vuotta tällä tyttöporukalla ja jutut olivatkin sitten sen mukaisia. Golfia käytiin kokeilemassa harjoitusradalla, joka päättyi ensimmäiselle väylälle kolmivuotiaan vetäistessä svinginsä isosiskonsa nenään. Onneksi säästyttiin itkua suuremmalta vahingolta. Lättykestit pidettiin, sormet sinisenä syötiin pehmiksiä pihakioskilla, ulkoiltiin paljon ja Afrikan tähden etsintään osallistui lapset iltaisin.
 
Hiekkasärkille oli tullut hirmu hauska seikkailupuisto Pakka. Pienen koulutuksen jälkeen vedimme valjaat päälle ja pääsimme harjoitusradan kautta puihin kiipeilemään. Aluksi ihan mitättömät vaijerilaskut tuntuivat minusta kauheilta. Salaa etsin keinoa päästä kesken ratojen alas. Katsottuani perääni ja siellä jonon kasvaessa, huokaillen metri kymmensenttiset katsoivat minua ja kellojansa, että "mikä maksaa?". Samaan aikaan vastapuolella Olivia huutaa, "äiti tuu jo, älä oo niin nössö!" Vaikka muutaman tunnin päästä olo tuntui yhtä ketterältä kuin Jane liaaneissaan, niin jälkeenpäin taas joutui kuvia katsellessani miettimään miksi se ei taaskaan kuvasta välity? Kivaahan se sitten loppujen lopuksi oli ja vartalon tuntemattomat lihakset kipeytyivät kivasti jännittämisestä. Suosittelen! Kylpylä SaniFania testattiin myös. Vanhanaikainen ja muutenkin vaatimaton, mutta lapsille ajoi sen odotetun asian, uimisen. 

Ei taida vielä kannattaa CV:hen lisätä tätä kuvaa sirkukseen hakiessa?

Olivia laskemassa


 
Samaan aikaan meidän lomaillessa tuolla, Alex meni lentämällä Tampereelle Helsingin kautta. Kenelle muullekaan kuin Vietnamin naapureille, Joonan ja hänen perheensä luo. Antoisa reissu oli ollut ja poika oli kyllä onnellinen jälleennäkemisestä. Otimme menomatkan tiukan vaihtoajan vuoksi lentoyhtiön saattajapalvelun Alexille, lähinnä jos olisi tullut ongelmia ensimmäisen lennon myöhästyessä. Lentoemännät olivat joka lennolla halunneet opettaa henkilökohtaisesti kädestä pitäen miten lentokoneen turvavyö laitetaan kiinni ja aukaistaan. Vessan kopin oven taaksekin oli saattaja tullut mukaan. Minusta oli hirmu hauskaa, mutta Alexia ei paljoa naurattanut. Viesti tuli selväksi, ettei tarvitse sitten kuulemma enää ensi kerralla saattajaa. Pienemmille ja vähän matkustaneille lapsille kuitenkin loistava palvelu lentoyhtiöiltä.

Olivia istui veljeänsä odotellessaan Raybanit silmillään lentokentällä. Minä ihmettelin, tytön vastaus oli, että "ihan kaiken varalta, etteivät kaikki ihmiset vain tunnista mua". On se rankkaa olla "kuuluisa", buahhahhaa.

M



torstai 2. heinäkuuta 2015

Kotiäitiyden kimmellys


Glamouria, shampanjaa, olalla keikkuvat Chanelin kaks piste viisvitoset flap bagit, korkkareita- puhun siis tietenkin punaisella pohjilla olevista Louboutineista ja kaiken maailman päiväkokkareita saman henkisten- päivätyökseen omaa ulkonäköä kohentavien- kanssa. Sitäkö on ulkomailla komennuksilla olevien meidän mamujen, eikun kotiäitien arki? On tainneet jotkut katsoa telkkarista liikaa niitä täydellisiä miljonääriäitejä Hollywoodin huudeilla tai lukea Minttu Virtasen arjesta.

Tähän liittyen keskustelimme Hanoissakin naapurin rouvan kanssa tästä ajatuksesta, johon silloin tällöin törmäämme. Jollakin teistäkin saattaa käydä mielessä ajatus ja jotkut oikein hauskat tyypit- omasta mielestään- vielä sanovat sen ääneen suoraan meille täällä Suomessa, että "kun sä oot kotirouvana siellä ulkomailla, niin ethän sä tee mitään? Istut uuden karhean valkoisen mersun takapenkillä ja ajelet ympäriinsä?" Kun se on pilke silmäkulmassa huumorilla sanottu- nauran mukana ja sanon, että "ei, kun kuljen yleensä helikopterilla". Sitten kun äänensävyyn tulee katkeransävyinen turha uteliaisuus, tyydynkin toivottamaan: "niin- voi kun sinäkin saisit kokea sen joskus". Koska asioilla on yleensä se kääntöpuolikin, niin haluankin kertoa teille siitä, jotta asiaa on helpompi katsoa ja ymmärtää meidän näkökulmastamme.

Tekeehän työssäkäyvät ihmiset saman, kuin mekin- kodinhoidon siinä sivussa ja vielä ehtivät lasten kanssa harrastuksiin. Tein minäkin, Suomessa asuessani ja nyt kesällä. Tavallista. Minun kiireeni on kotiäitinä erilaista. Se, että jos teen jonkun asian iltapäivällä, ei siihen kukaan kuole. Töissä käydessäni minun ja työkaverieni se oikea kiire tarkoittaa sitä, että käyttäessämme 10 minuuttia, asiakkaamme mahdollisuudet selvitä vähenevät huomattavasti. 15 minuutin kohdalla aivot ovat olleet jo turhan kauan ilman happea ja 20 minuutin kohdalla ei mitään ehkä ole enää mitään tehtävissä. Ylävitonen työkavereilleni- teette arvokasta työtä, joka ikinen!

Mitä se kotiäitiys ulkomailla sitten tarkoittaa ja mitä panoksia meiltä peliin pyydetään? Meidän täytyy olla valmiina lähtemään lasten kanssa, jos ilmoitus tulee, että asummekin kuukauden tai kahden päästä uppo-oudossa eri maassa. Rajoja voi vetää, sinne maahan en sitten ainakaan muuta, mutta monesti ne päätökset joutuu pyörtämään. En minäkään pikkutyttönä- jos en olisi vuosi aikaisemminkaan- osannut kuvitella että jonain päivänä olohuoneestani näkyy Vietnamin pääkaupungin keskusta. Pelkästään meidän perheellä on kolme mannertenvälistä muuttoa viiden ja puolen vuoden sisään. Toisaalta vain kolme, tunnen ihmisiä kenellä on enemmänkin. Koettu on kesäloma Suomessa, jolloin kuului ettei töitä olekaan enää Seattlessa. Minun täytyi olla 12 h varoitusajalla Oulunsalossa menossa Helsingin ja Chicagon kautta kohti kotia. Parin viikon päästä tilanne taas muuttui ja jäimmekin puoleksi vuodeksi, tosin minä lasten kanssa pohjoiseen ja puoliso 4000km etelämpään. Aina on mahdollisuus, että kuuluu ettei tarvitse palata enää Vietnamiinkaan tältä lomalta. Silloin voi olla, että muutamme eri maahan. Me ollaan koko perheenä valmiina siihen. Niin on Hanoista P&T perheineen ja monet muut. Olisitko sinä tai sinun perheesi?

Laukut valmiina, ainako?




























Me kotiäidit rakennamme itsellemme ja perheellemme, sen jokaiselle tuikitärkeän- ARJEN, aina uudelleen ja uuteen paikkaan, uuteen maahan. Järjestämme kaikki käytännön asiat muuttotavaroista, asunnon löytämisestä, paperiasioista, terveydenhuollosta, harrastuksista ja kouluista lähtien, jotta siitä arjesta uudessa kulttuurissa tulisi mahdollisimman toimiva.  Kodinhoitoon ja arkeen liittyvistä asioista sanon sen verran, että kun puoliso käy palkkatöissä, huolehdin siitä, että kotiin tullessa ei hänen tarvitse tehdä enää mitään. Esimerkiksi pestä Omolla astioita. M on ollut nytkin puolesta vuodesta noin kaksi kuukautta pois, työmatkoilla. Eihän se kivalta tunnu kenestäkään, odottaa toista sitten vieraassa maassa tai Suomessa. Mutta hän tietää kyllä, että minä pärjään lasten kanssa missä vaan ja eikä tarvitse olla meistä huolissaan. Päivän päätyttyä lasten mennessä nukkumaan, saattaa ainut aikuinen olla kuka sinulle on jutellut, iltauutisten toimittaja tv:ssä. Kun niitä päiviä on liikaa, saattaa kyllä käydä mielessä, että onko tässä mitään järkeä?

Me kotiäidit olemme valmiit luopumaan omista työuristamme. Nyt jäi puolta vuotta vaille, että olisin saanut lisäkoulutukseni valmiiksi. Laitoimme vaa'alle mikä painaa eniten. Antaa ainutlaatuinen mahdollisuus koko perheelle? Vai se, että tienaan vähän enemmän (kyllä, kirpaisee tulevien kuiden 15.päivä), etenisin töissäni seuraavalle tasolle ja työnkuva muuttuisi, tosin vain osittain. Valitsimme puolison kanssa ensimmäisen. Me äidit olemme työelämästä poissa pitkään ja voi olla ettemme myöhemmin enää kelpaa töihin, ainakaan oman alan. Meille ei kerry työeläke. Olen itse ulkomaavuosien aikana tehnyt kesät töitä, niin kuin nytkin. Olen käynyt ammattikorkeakoulun ja koen koulutuksestani olevan paljon hyötyä käytännön elämässä, varsinkin Vietnamin kaltaisessa kehittymättömässä maassa. Minulla on vakituinen työpaikka ja jos niikseen käy, täytyy olla myös siitä valmis luopumaan. Sen tämä kaikki maksaa, vaikka enemmän se sitten antaakin.

Valintakysymyksiähän täynnähän tämä elämä on ja olen valintoihimme tyytyväinen! Ja totuus siitä kulkuneuvosta: on tullut kevät istuttua likaisten taksien takapenkeillä,  jotka on täytynyt välillä pysäyttää tienlaitaan minun kirkumisen takia, kun torakat tai getot hiipivät jalkojen välistä. Se siitä glamourista :)

M