perjantai 29. tammikuuta 2016

Kun on aika sanoa taas kiitos ja heihei..

Katson vierestä, kun Olivia pyyhkii poskille asti valuneita kyyneleitä. Lohdutan, silitän poskea. Suu muistuttaa hevosenkenkää, suupielet alaspäin. "Kun tuntuu niin pahalta". Yksi suomalaisperhe muuttaa pois tänään. Ymmärrän. Kuinka pahalta se itsestäkin olisi tuntunut, jos kahdeksanvuotiaana naapurin lapset olisivat lähteneet kauas, uuteen kotiin. Siihen aikaan kauas tarkoitti ehkä kymmeniä tai satoja kilometrejä, kuitenkin eri koulua. Nykyään se "kauas" tarkoittaa eri mannerta, tuhansia kilometrejä ja eri valtiota sekä täysin erilaista kulttuuria.

Mietitään yhdessä Olivian kanssa, kuinka me kuitenkin kaikki perheet täälläkin olemme samanlaisessa tilanteessa. Elämme tavallaan samanlaista elämää kaikki. Kuinka perheitä lähtee ja uusia tulee. Siihen tottuu. Tottuuko? Vaihdetaan maata ja maanosia. Piirit isoissakin firmoissa ovat sinänsä pienet, että aina löytyy yhteisiä tuttuja menee mihin tahansa. Osa perheistä asuu vielä uusissakin paikoissa yhtä aikaa. Osa muuttaa ehkä aiempaan paikkaan uudestaankin.

Näemme ehkä ystävät siellä uudessa maassa joskus tai sitten ehkä Suomessa. Ehkä tai ehkä emme. Sitä rakkaaksi tullutta leikkikaveria ja koulutoveria. Kyllähän se riipii pienen sydäntä. Se ikävä. Olemme jakaneet vuoden aikana paljon mukavia yhteisiä muistoja. Heidän isä oli myös meille kotiäideille korvaamaton seuralainen, kun ainoana koti-isänä toi meille miehistä näkökulmaa asioihin. Koulusta haettiin bussilla päivittäin yhdessä lapset ja ruoan jälkeen samaan kellon aikaan päivittäin kokoonnuttiin altaalle. Tiedettiin, kenen lapsella oli korva kipeä, kenellä oli harrastus tai mitä ruokaa kenelläkin tänään syötäisiin. Illan hämärtyessä ja työväen saapuessa kotiin, palasimme vasta sisälle. Pysähdyimme hissillä jokaisen kerrokseen, lapset hiukset märkinä ja pyyhkeen mutkiin käärittynä ja sovittiin, että taas aamulla nähdään. Yhteisiä mukavia illanviettoja ja juhlia koko perheillä. Kyllähän tästä kommuunista paljon puuttuu kun yksi perhe taas lähtee. Olivian kanssa pohdittiin hyviä puolia. Niitä on varmasti ne, että jokaiselta uudelta kaverilta oppii uusia asioita ja se, että niitä ystäviä löytyy monesta paikasta.

Mietimme Olivian kanssa mikä olisi mukava läksiäislahja lapsille. Keksittiin tulostaa valokuvia yhteisistä mukavista hetkistä vuoden ajalta. Liimasimme ne pieniin pahvikortteihin ja kirjoitimme taakse aina tilanteeseen sopivan lorun. Käsin ommeltu lorupussi käytiin ostamassa viereisestä kaupasta, jonka tuotot menevät vähävaraisille paikallisille perheille. Ja toivottavasti ikävän tullen lorukortit ystäväkuvineen ilahduttavat lahjan saajiakin.

Toivotamme heille ihanaa ja ikimuistoista aikaa sekä onnea uusiin haasteisiin Seattleen! Sinne meillekin rakkaaseen paikkaan. Heillä on aika kääntää kirjasta taas uusi puhdas sivu, uusia tarinoita varten. Hyvästit ovat liian lopullisia, niinpä sanomme vaan heihei ja tavataan taas.



ps. Onneksi viimeisenä iltana tuli puheeksi ne mun kadonneet Honkkarin kuvat. Tadaa- juuri kyseisen perheen isä M keksi mistä ne löytyy. Vastaus teille mistä ne löyty: blondi oli ollut asialla ;)

-Mami-

Arjen luksusta

Paluupäivä Vietnamiin koitti tiistaina. Olihan lähdössä haikeutta enemmän kuin ennen, mutta kuitenkin olin kiitollinen, että pääsin käymään ja viettämään aikaa vanhempieni kanssa tuon reilun viikonkin verran. Viimeiseksi yöksi saimme lisäksi lainaan veljeni tytön Saran, joka lähti myös saattelemaan meitä isäni kanssa Oulunsaloon.

























Loungen setä koristeli Olivian juomalasit

























Matkamme Helsingistä Bangkokiin sujui olosuhteet huomioon ottaen, erittäin mukavissa merkeissä. Uuden Finnairin A350 koneen businessluokassa. Arjen luksusta. Harvoin on tullut mietittyä koneen aloittaessa laskeutumisvalmistelut, ettei olisi haitannut, vaikka lento olisi ollut pidempi kuin sen vajaat yhdeksän tuntia.

Kone oli todella valoisa ja tilavan oloinen edeltäjiinsä verrattuna. Etubusineksessa keskikatossa ei ollut ollenkaan "hattuhyllyjä", joka toi lisää avaruutta matkustamoon. Kattovaloista olen kuullut, että niitä voidaan säätää auringonlaskusta revontulia muistuttavaksi, vuorokauden ajan mukaan. Taisin nukkua ne parhaimmat palat, kun en huomannut niitä ajatella ollenkaan. Ihmiset räpsivät innoissaan kuvia koneesta ja ääneen ihmettelyä kuului usealta riviltä. Penkit olivat aseteltu 1+2+1 riviin, jolloin jokaiselta paikalta pääsi suoraan käytävälle, eikä kenenkään yli täytynyt hyppiä halutessaan jaloittelemaan. Ikkunapenkit olivat viistosti kohti ikkunoita, kun taas keskipenkit viistosti jalat toisiaan kohden. Yksityisyyttä oli huomattavan paljon. Tämä on yksin matkustaessa odotettu uutuus, kun taas kahdestaan tai perheenä matkustaessa, sitä oli jopa liikaakin. Seuralaisen kanssa täytyy miettiä tarkkaan mitkä paikat kannattaa valita. Oikeastaan en voinut jutella vieruskaverille Olivialle ollenkaan, muuta kuin kurkkimalla seinän takaa. Ainoa näköyhteys toiseen matkustajaan on keskipenkeiltä käytävän yli ikkunapenkeille, eli tämä voisi tietenkin olla vaihtoehto kaksin matkustaessa.


Takabusiness oli täysin tyhjänä
Shampanjalla on hyvä aloittaa matkanteko. 
Aika kaukana toisistaan on vieruskaverit
Penkit olivat modernimmat kuin aikaisemmat. Ne menivät täysin makuuasentoon (full flat seat) ja nappien takaa löytyi tietenkin muitakin sopivia löhöasentoja. Penkeistä puuttui hierontaominaisuus, mikä aikaisemmin oli. Penkkien edessä oli kaksi tasoa, joissa pystyi säilyttämään käsilaukkua ja lehtiä. Sivulla oli lokero pieniä tavaroita varten sekä käsinoja, joka nousi nappia painamalla. Pöytä tuli kätevästi sivusta, joten penkistä pääsi pois, vaikka pöydällä oli tarjotinkin. 

Väsynyt matkamies
Airbagit turvavöissä. Nämä tosin ovat jo vanhemmissakin koneissa.



Ylempi on tavaroiden säilytystä varten ja alemmasta nousi käsinoja







































Kääntyvät uudet tv-näytöt olivat suuret ja paremmat. Musiikki- ja leffavalikoima oli sama kuin muissakin koneissa. Mikä parasta pitkällä lennolla, koneessa oli myös wifi. Businessluokassa wifi oli ilmainen ja myös tasokorttilaisille ainakin Goldista ylöspäin myös Economy-luokassa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun itse pääsin käyttämään nettiä pitkällä lennolla. Netti toi lentomatkaan ehdottomasti viihtyvyyttä lisää. Netin hinta ei päätä huimaava ollut muutenkaan, 15 € koko lennoksi. Myös kuulokkeisiin oltiin satsattu ja saimme Bosen "noise canceling" kuulokkeet lennon ajaksi.





Menu oli mielestäni sama tai samantyylinen, kuin muissakin koneissa, tarpeeksi monipuolinen. Jokainen löytää varmasti listalta jotakin ja tilaten etukäteen on tarjolla myös laajat erikoisruokavaliovaihtoehdot. Poroa ei riittänyt harmikseni minulle asti, mutta Olivialle sitä tarjoiltiin. Valitsin kahdesta muusta pääruoasta kalavaihtoehdon, jota ei voinut kehua ruotoineen. Alkupalana siika oli maukas ja kelpaisi lisukkeineen hyvänkin ravintolan listoille. Samoin alkukeitto oli herkullinen. Jälkiruoka jäi osittain syömättä makeuden vuoksi, mutta maukasta silti. Jätski ja juustotarjotin on aina ollut mielestäni toimiva jos niihin päätyy ja seuraavalla kerralla valitsisin niistä.










Aamupalana valitsin kevyemmän vaihtoehdon ja lisäksi kaurapuuron. Tavallisesta arkisesta aamupalasta poiketen juomaksi pyysin mimosaa. 

Hyvin maistui perheen pienimmällekin. 

Olemme sen verran ahkeraan korotelleet koko perhettä viime aikoina businekseen, että alkaa olla pisteet ja korotukset käytetty ennen seuraavien tuloa.

Mami


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Yksi päivä

Lasi viiniä, kiitos.
Kotiväki näyttää pärjäävän Hanoissa, toistaiseksi. Sähköpostiini tulee joka päivä varmistus ravintoloilta, että M tilaama ruoka on tulossa kotiin. Maanantaina Tracy'sta (hampurilaispaikka), tiistaina Surf n friesta (hampurilaispaikka), keskiviikkona Z pizzasta (pizza), torstaina Rosemarysta valmiita voileipiä ja perjantaina vuorossa Chops, hampurilaispaikka. Ihmettelen, jos kuulen kotiruoasta narinaa kun palaan?

Puhun skypessä M kanssa. Koululla oli kerrottu lapsille, että Vietnamissa on vuosikausiin kylmin sää. Muistan ystävieni Suomessa nauraneen kertoessamme, että koulumme suljettiin Seattlessa, kun lunta satoi. Aluksi se nauratti meitäkin, mutta kun ensimmäisen kerran liukasteli kesärenkailla pienen vuoren rinteiltä alas, emme kyseenalaistanut enää yhtään tietoa miksi koulubussitkaan ei kulje. Poikkeuksellisen kylmä ilma johtaa myös Hanoissa siihen, että odotettu jalkapalloturnaus meinattiin perua ja jos lämpötila laskee alle +10 celciusasteen, myös koulu suljetaan. Täällä alkuviikon -30 celciusasteen pakkasessa olleena se pistää kuitenkin hymyilyttämään. Mutta sillekin on syy,  kouluissa ei ole lämmityksiä.

Enää yksi kokonainen päivä. Lähteminen herättää tunteita. Haluaisin olla täällä, nähdä äitiä päivittäin ja suunta mihin mennään. Olla sängyn vieressä kannustamassa. Tukemassa, kun otetaan askelia. Halaamassa, kun joudun jättämään hänet sairaalasänkyyn. Lupaamassa, että olen huomennakin siellä.   Auttamassa isää arkisissa asioissa. Järjestää tulevia käytännön asioita. Tältä erää kuitenkin olen lähtemässä täältä taas videokuvan päähän. Vuorokauden päähän, jos tilanne vielä niin vaatii. Toisaalta vielä kaksi päivää, että pääsen rakkaitteni luo. Olemaan isommillekin lapsille läsnä. On ikävä, tietenkin. Elämäni on Vietnamissa. Minua tarvitaan siellä. Minä tarvitsen olla siellä vielä hetken. Olen monesti miettinyt näitä valintakysymyksiä, kun valitsee elämän ulkomailla. Miltä se tuntuu, jos on kaukana kun täytyisi olla lähellä. Näihin vain täytyy olla valmis, mutta niihin ei voi valmistautua. Tunnen oloni raskaaksi. Mietin, enhän minä ole sairaalassa. Enhän minä ole siellä ikävöimässä, kun jään yksin sänkyyn odottamaan. En minä ole kotonakaan yksin. Ei minulla ole raskasta.

Olen tässä yhteydessä muistellut kuinka paljon olen työssäni kohdannut samanlaista surua läheisen sairastumisesta. Miten sen olen käsitellyt. Mitä olen tuntenut. Olen tuntenut myötäsurua sisimmässäni, mutta suru ei ole jäänyt minuun. Olen ollut tilanteissa, joissa elämä on kerrasta romahtanut pysyvästi. Lopullisesti ja yllättäen. Nähnyt järkyttyneet itkut, mutta myös monet helpotuksen ja onnen naurut. Yrittänyt löytää lohduttavat sanat, tietäen etteivät ne auta mitään sillä hetkellä. Valitessani sanoja, muistanut että samalla ne kuitenkin painautuvat mieleen ikuisesti. Kuinka hetkeä myöhemmin ollut läsnä jo seuraavassa tilanteessa. Vuoron loputtua, olen sulkenut työpaikan oven lisäksi päivän tapahtumat pois mielestä. Kotiin mennessä ollut onnellinen, että omat rakkaat ovat ehjänä odottamassa siellä. Unohtanut kohtalot, unohtanut kasvot ja nimet. Ei se ole kylmyyttä. Se on sitä, että suojelemme itseämme ja tehdäksemme työtämme ei ole toista vaihtoehtoa. Kun se ikävä elämä kohtaa sitten oman elämän, se on läsnä koko ajan. Sitä ei unohda. Kiitostakaan, kuinka tärkeää sekin on. Kuinka pienistä onnistuneista ensimmäisistä asioista koostuu mikä lopputulos on. Kiitän isää, isoveljeäni E:tä, Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen ensihoidon porukkaa Tapania ja Mattia sekä Oysin henkilökuntaa. He rakensivat yhdessä palapelin, jolla annettiin hyvä pohja uudelle alulle.

Kiitos.
- Mami-













tiistai 19. tammikuuta 2016

Matkalla äidin luo

Missä olen? Istun jokseenkin tutuksi tulleessa penkissä. Se penkki on taas taivaalla yli 11 tunnin ajan, sinivalkoisten siipien kuljettamana pilvien yläpuolella.

Kun äidin tilanne näytti siltä, että emme tienneet suuntaa mihin tämä kaikki tulee menemään, keskustelin isäni kanssa ja katsoimme parhaaksi, että lähden tulemaan Suomeen. Sinne, missä minua tarvitaan tällä hetkellä eniten. Siellä, missä ajatukseni ovat olleet sen sunnuntain jälkeen. Olemme saaneet positiivisia uutisia äidin voinnista lähes päivittäin nyt lisää. Päivä kerrallaan. Vauhti on hiljainen, mutta kuitenkin eteenpäin. Lopputulos tulee toivottavasti olemaan parempi, kuin kukaan uskalsi odottaa. Monesti ei ole viikko tuntunut näin pitkältä ajalta.


Vieressäni nukkua tuhisee perheen pienin, joka lähti mukaan käytännön syiden vuoksi. Yhdeksi niistä lukeutuu koulun jälkeiset tunnit. Ajatus siitä, että mun kahdeksanvuotias on yksin kotona Vietnamissa, ei vain kuulostanut viisaalta. Tietenkin Oliviallekin on raskasta matkustaa mannerten välisiä parin viikon välein ja taas takaisin viikon päästä. Ei tarvinnut kuitenkaan kahta kertaa kysyä, lähteekö hän mummua hoitamaan Suomeen. Isommat tulevat yhtä aikaa myöhemmin koulusta ja pärjäävät kyllä ajan jolloin M on töissä. Onneksi M lisäksi on naapurin kultainen Piia, joka lupasi katsoa vähän perään - Kiitos

Hong Kongissa meillä oli aikaa iltapäivästä yöhön asti. HKG on valittu monesti yhdeksi parhaimmista kentistä maailmassa, jossa pitkäkin odotus kuluu kyllä helposti. Pitkään olen halunnut käydä tietenkin kentän ulkopuolellakin. Joululennolla Suomeen ehdittiin varata yhden yön stopover Hong Kongiin, mutta silloin lentoyhtiöstä johtuen kaupunki jäi näkemättä. Päätin, että nyt käymme ulkoiluttamassa jalkojamme (päätä) ja menemme pienelle näköalakierrokselle ennen pitkää lentoa. Tein etukäteen selvitystä netistä  ja sain loistavia vinkkejä kokeneilta Honkkarin kävijöiltä, talomme parilta suomalaiselta. 

Jätimme aluksi käsimatkatavaramme kentällä vartioituun säilytykseen. Sen jälkeen ostimme liput Airport Express - junalla keskustan asemalle. Sieltä saimme taksin, jolla hurautimme mutkaista ylämäkeä pitkin korkealle vuorelle. Tie oli kapea ja jopa jyrkkäkin. Välillä tuntui, ettei hassut vanhat laatikkotaksit jaksa edes kiivetä mäkeä ylös. Ylhäällä söimme ravintola Bubba Gumpissa (Forrest Gumpista tuttu ravintola, joka on maailmanlaajuinen ketju), josta ikkunapaikalta oli muistini mukaan parhaimmat näkymät missä koskaan olen syönyt. Muutaman euron lipuilla jatkoimme ruoan jälkeen katon terassille - Sky Terracelle, josta oli mielettömät näköala kaupunkiin. Jos olisi ollut aikaa enemmän, kannattaisi sinne mennä auringonlaskun aikaan. Silloin näkisi kaupungin valoloisteenkin. Aluksi ajattelimme, että palaamme sieltä taksilla lauttarantaan ja lautalla Kowloonin puolelle, joka on upea ilmestys ja monille tuttukin maisemakuva Hong Kongista. Ja sen jälkeen otamme taksin takaisin taas kentälle. Ilma olikin yllättävän kylmä ja vähän sateli, joten ajattelimme jättää sen seuraavaan kertaan. Menimme takaisin kentälle, systeemillä millä olimme tulleetkin.






Ainahan oikeassa elämässä jonkun on mentävä päin takaosastoa. Olin ottanut vanhan kännykkäni mukaan, koska siinä on puhelimeksi loistava kamera. Räpsin intoa täynnä olevana turistina seikkailusta paljon kuvia. Paluumatkalla junassa aukaisimme Olivian kanssa kuvaluettelon. Pari kirosanaa. Eihän tämä ole totta, eihän? Edelliset kuvat olivat elokuulta. Eikä auta oikein viisastelukaan, etten sitten välissä älynnyt katsoa. No en älynnyt. Kun näkyivät siinä näytössä kuvan ottamisen jälkeen ja eikä käynyt mielessäkään, että se vois tehdä niin, ettei tallentaisi, kun ei ollut sim-korttia. No Applella tuli onneksi otettua kuitenkin pari kuvaa, vaikkei laatu olekaan kummoinen. Otti päähän. No se näkymä on tallennettu mieleemme, jos ei sinne toiste mennä. Kannatti käydä.

Mami

tiistai 12. tammikuuta 2016

Liian kaukana

Julia pyytää moneen otteeseen, että lähdetään kuluttamaan pitkältä tuntuvaa sunnuntai-iltapäivää tinkimarkkinoille. Katson mun Vietnamin puhelinta, akku loppunut. Ajattelen, että eihän mulle siihen edes kukaan soita, M, lapset ja koululta harvoin. Tulee tunne. Varmistan, että Julialla on kuitenkin puhelin mukana. Olen jo menossa, kun palaan huikkamaan M:lle, että soittaa Julian puhelimeen, jos on asiaa. Otan Suomen puhelimen mukaan, mutta se jää äänettömälle.

Istun muutama tunti myöhemmin vihreävalkoinen pahvimuki kädessä Starbucksissa ja kuuntelen Juliaa, kun se kertoo vastapäätä olevasta italialaisesta jäätelöpaikasta. Se sanoo, kuinka ihana olisi joskus nähdä Italia. Yhdyn siihen haaveillen, niin olisi. Tehtäisiin sellainen kahdenkeskeinen äiti-tyttö reissu. Julian puhelin soi ja se sanoo, että odota mä annan. M sanoo mulle rauhallisesti, mutta pahaenteisesti puhelimen päässä, että ootko sä kattonut sun puhelinta? Teidän isä soitti, että on laittanu viestin sulle? Vastaan en. M jatkaa, teidän äiti on viety ambulanssilla sairaalaan, saanut sairaskohtauksen. Sanat tilanteesta alkaa soljumaan ryppäänä ohitse. Katson puhelinta, sama viesti siellä. "Soita sun työkavereille, osaavat kertoa paremmin. T. Isä. "

Sanon Julialle, et nyt mentiin. Se säikähtää, kun näkee kyyneleiden nousevan väkisin mun silmäkulmiin. Kerron Julialle kahvilan ulkopuolella ja kiirehdimme tielle pysäyttämään ensimmäisen vapaan taksin. Täytyy saada lisätietoa pian. Pääsen kotiin, M laittaa mulle koneen valmiiksi soittamista varten. Netin äärelle päästyäni alkaa puhelimeeni tulemaan huutomerkeillä varustettuja viestejä watsappiin veljiltäni. Soitan ihan ensiksi tutun auton numeroon. Kerron, että heillä on lupa kertoa tapahtumasta tarkemmin. Kuulen tilanteen. Kokeneet kollegat olleet hoitamassa. Se helpottaa mua. Mä tiedän, että ne osaa, osaa paljon enemmän kuin mä itse. "Elppariin ennakolla", se riittää kertomaan mulle, että on vakavammasta kyse. Soitan isälle ja kerron viimeisimmät tiedot sairaalassa luovutushetkestä. Äiti on jo CT:ssä.

Kaksi vuorokautta. Päivät ovat olleet pitkiä. Vuorokauden jälkeen pääsen juttelemaan puhelimessa hoitavan lääkärin kanssa. Menneet päivät ja seuraavat tulevat olemaan kriittisimmät ja sekä ratkaisevat paljon. Paljon tutkimuksia. Odottamista. Valvontaa, ympäri vuorokauden hoitaja huoneessa. Vuorokauden jälkeen saamme sanoa pari lausetta äidille& mummulle& anopille. Ilon puhelustamme ja väsymyksen kuuli niistä parista sanasta mitä hän jaksoi sanoa meille.

Juttelemme lukuisia kertoja M kanssa, pitäiskö mun lähteä Suomeen. Miten lapset pärjäisi täällä keskenään koulun jälkeen iltaisin viikon. Pärjäishän ne, mutta entä jos niille tulee jotain. Tai kauanko mä olisin. Pitäiskö mun ottaa Olivia mukaan. Odotanko mä kuitenkin, että näemme suunnan mihin kaikki lähtee menemään ja menisinkö mä vasta vähän ajan päästä. Parin kuukauden päästä. Olisiko musta silloin enemmän apua. Itken. Suren. Tunnen suurta kiitollisuutta, että äiti olet meidän luonamme, meidän keskuudessamme.

Äiti rakas, vaikka olemme kaukana, olemme niin lähellä siellä sinun kanssasi. Olet aamulla kun heräämme ensimmäisenä kaikkien ajatuksissa. Lapset kysyvät, onko mitään uutta mummusta. Olet ensimmäisenä mielessä koulun jälkeen. Koko illan. Ja vielä viimeisenä nukkumaan mennessä. Tietäisitpä kuinka haluaisimme pitää sinua kädestäsi nyt, olla sinun lähellä siellä. Äiti, kaikki voimat. Kaikki maailman voimat suotakoon sinulle nyt. Äiti, jaksathan kaiken tämän yli. Nähdään!

Mami




lauantai 9. tammikuuta 2016

Katuruokien aatelit(ko?) Hanoissa...

Perjantaina Olivia sai kutsun alakertaan "poikakaverinsa" Valton luo yökylään, niin me muut päätimme lähteä testaamaan vietnamilaisia perinteisiä katuruokia. Katuruokia olemme toki maistaneet näitä kaikkia, mutta tein taustatyötä selvittääkseni, että mistä sai porukan mielestä kaupungin parhaimmat sellaiset. Kolmea katupaikkaa enempää emme käyneet, koska alkoi kolmen tunnin jälkeen perheen miesten suusta kuulua sen verran vastalauseita melun keskellä olemisesta ja huonosta ilmasta. Eikä enää viimeisen paikan toiminta ainakaan enempää houkuttanut minua ja Juliakaan kierrosta jatkamaan. Testaamme loput siis myöhemmin. Paikat olivat etäällä toisistaan ja oli mukava kävellä turistina kartta kädessä meille uusiin paikkoihin. Vietnamilaisen ruoan sanotaan olevan yksi terveellisimmistä kokonaisuuksista maailmassa. Ruoat sisältävät paljon värejä, koska kasviksia ruoissa käytetään paljon. Omia suosikkejani vietnamilaisista ovat kevyet keittoruoat.

Kunnian ensimmäisenä ruokana pitäisi ehdottomasti saada vietnamilainen Pho riisinuudelikeitto. Se on peräisin 1900- luvulta ja varmasti kuuluisin vietnamilainen ruoka. Kansallisruoka. Pho on löytänyt tiensä jo monen suomalaisenkin kotikeittiöön, kun ohjeita löytää ihan helposti suomalaisista lehdistäkin. Täällä syömme perinteisesti Pho bo:ta (naudanliha) tai Pho ga:ta (kana). Keitto kootaan jokaiselle ruokailijalle erikseen, siihen olennaisena osana kuuluu mausteinen häränhäntä-, luu- tai kanaliemi. Pho jäi kuitenkin tänään väliin. Käymme toisella kierroksella etsimässä Hanoin parhainta Pho- paikkaa.

1. Ensimmäisenä hurautimme taksilla Xoi Yen paikkaan (35 B Nguyen Huu Huan, Hoan Kiem). Paikan edusta oli täynnä ihmisiä ja kirjaimellisesti ravintolan tytöt tekivät sarjatulella ruoka-annoksia. Vaihtuvuus ruoissa oli ilmiselvästi suuri ja niinpä ei ollut pelkoa, että ruoka ainakaan seisoi paikallaan. Paikan pomo seurasi sivusta, auttoi meitä länkkäreitä, pakkasi isompia tilauksia laatikoihin ja jakoi annoksia odottaville ihmisille. Xoi on sticky rice eli tahmeasta riisistä, mung pavuista valmistetuista palloista ja niistä leikatuista siivuista sekä paistetusta sipulista tehty ruoka. Unohtamatta öljyllä lääräämistä. Otimme ruoan kanalla (Xoi ga), mutta myös possu on suosittua. Ruoka oli ihan ok katuruokaa. Voisin mennä toistekin, mutta pakko ei ole päästä. Hinta naurettavan halpa, 1.63€.





Tässä nainen oikealla leikkaa mungpavusta tehdystä pallosta siivuja annoksen päälle. 





Xoi ga, näyttää hyvältä ja maistuikin hyvältä
 2. Seuraavana menimme paikkaan, joka on valittu parhaimmaiksi 1331 ravintolasta Hanoissa Trip Advisorissa- Bahn Mi 25 (25 Hang Ga street, Hoan Kiem). Ravintolassa oli kyse neliön kokoisesta lasikopista, josta nainen kokosi perinteisiä vietnamilaisia Bahn Mi- patonkeja. Ne olivat erinomaisia, 0,80€ maksavia täytettyjä patonkeja. Sianlihalla ja pateella sekä grillatulla kanalla täytettyjä. Mennään toistekin. Kadulle istumaan ja syömään patonkeja.










"ravintolan" nurkkaan tehty alttari

Tässä erään ravintolan edestä. Tällaiset kanat ovat näkynä yleistä, mutta pahinta on kun joskus näkee paistettuja koiria. Kerrankin Alex nähdessään koiran paistettuna ikkunassa, keksi toisesta suunnasta katsottavaa pikkusiskoillensa suojellakseen heitä karmealta näyltä ja vasta jälkikäteen kertoi minulle. En tiedä miksi nuo kanat tuossa ikkunassa eivät ainakaan minua houkuttele sisään, vaikka kanaa syönkin, entä teitä?

Kuljimme matkalla kolmanteen paikkaan Hanoin night marketin läpi. Night market pystytetään viikonloppuiltaisin Dong Xuanin eteen sekä lähikaduille. Useita kadunpätkiä oli suljettu liikenteeltä, mutta itsepäisiä vietnamilaisia tietenkin löytyy, jotka hurruuttelevat skoottereilla kävelijöiden seassa kojujen väleissä. Krääsää, kopioita, rihkamaa. Mutta myös ihania käsitöitä ja jotain tapas-tyyppisiä ruokia. Hanoissa ollessa yömarkkinat kannattaa kurkata. Mukavaa hengailua ihmisten seassa.













Voi kun mulla olisi vielä sellainen pienen pieni prinsessa...

Olivialle löytyi uimakassi kouluun

Ihania käsitöitä 


Naposteltavaa




3. Viimeisenä menimme syömään Bun Cha:ta. Bun cha on keitettyjä riisinuudeleita, grillattujen "lihapullien" kanssa. Valmistamisessa käytetään sokeri-kalakastikeseosta, sipulia, valkosipulia ja sokeria. Lisänä tuoretta korianteria, minttua, basilikaa ja salaatinlehtiä. Tarjoillaan mausteisen liemen kanssa. Emme löytäneet paikkaa, jonka olin karttaan ruksinut. Sitä etsiessä eräs toisen ravintolan pitäjä sanoi, että se paikka on turisteille ja kaupungin paras bun cha- paikka löytyy toiselta puolelta kaupunkia Ngo sy lien marketilta. Menimme sitten yhteen vastaantulevaan, Bun Cha nem cua bi-nimiseen paikkaan. Ei tarvitse mennä toista kertaa. Vaikka ruoka sinänsä oli hyvää, se oli kylmää. Ihmisiä oli muutamia. Julia sanoi, että hän näki että ruoan jätteet laitetaan takaisin astiaan, josta taas jaetaan seuraaville. Epäilimme, jos hän näki väärin. Lopetimme ruokailun ja maksoimme. Samaan aikaan häpeilemättä nainen siivosi meidän pöydän meidän kaikkien edessä ja kaatoi meidän jätteet astioihin, josta alkoi jakamaan seuraaville asiakkaille. Yök. Monenkohan lautasella meidänkin ruoat olivat käyneet? Kenen lautasella meidän ruoat olivat käyneet? Toisaalta ei yllättänyt, Welcome to Vietnam. Eli muistakaa katuruokapaikassa, että katsokaa, että porukkaa on paljon. Vaikka olisi ahdasta, niin ruoka liikkuu paremmin ja todennäköisempää ettet syö toisten jätteitä. Tämä street food kierros jäi sitten tähän.




Paikan osoite



Bun Cha (tässä kaksi annosta, hintaa 7,40€) 

Lauantaina menimme testaamaan joulun aikoihin avattua Chopsia ( 4 Quang An, Tay Ho). Useat suomalaiset ovat etukäteen tätä kehuneet. Paikan miljöö ja tunnelma ravintolassa oli viihtyisä ja rento. Jopa pääsi etelänlomamaiseen fiilikseen. Burgerit hyviä ja maukkaita. Edullisia. Menu oli monipuolinen. Käydään toistekin.







Mami