tiistai 14. kesäkuuta 2016

Singapore Sling!

Singapore.

Singapore on kiehtonut matkakohteena pitkään. Nyt sen näkemiseen tuli sattuneesta syystä loistava tilaisuus. Pitkästä aikaa lähdin matkaan ihan yksin. Toisaalta kiva oli olla ihan itsekseen, mutta taas toisaalta tuntuihan se olo aluksi melko orvolta, kun ei ollut kolmea lasta kyljessä kentällä eikä koneessa. M matkusti Vietnamista suoraan sinne ja Changin kentälle tehtiin treffit.

Vaikkei pidennetyn viikonlopun merkeissä luonnollisesti kohteeseen parempaa tuttavuutta ehdikään tehdä, niin saahan siitä kuitenkin mielipiteen muodostettua. Ja olimme todella tyytyväisiä, erittäin ihastuneita paikkaan.

Singaporehan on vauras kaupunkivaltio. Siellä on reilu 5 miljoonaa ihmistä. Varsinkin Aasian kaupungiksi, mutta myös muun maailman mittakaavassa, se oli todella moderni. Minulle paikasta tuli joltakin osin mieleen Dubai. Samantyyppisiä ylväitä rakennuksia ja kivitaloja. Ihmiset todella avuliaita, ystävällisiä ja erittäin asiallisia. Turvallisuudessa maa on maailman kärkeä, johtuen todella kovista rangaistuksista. Singaporehan on tunnettu myös siisteydestään, ja sitä se kyllä todellakin oli. Ei roskia missään, korkeintaan puiden lehtiä. Jos jotain negatiivista täytyy sanoa, niin paikka on kallis. Paljon kalliimpaa kuin Suomessa, ainakin suurin osa asioista mitä on tarkoitus ostaa tai nauttia lomamatkalla.

Ehkä meille tärkeimpänä oli reissulla Marina Bay Sands-hotellin näkeminen. Olette varmaan nähneet kuvia ja kuulleet maailman kuulusta infinity-altaasta, joka on hotellin huipulla? Nousimme hotellin 57. kerrokseen ravintolaan nimeltä Ce La Vie. Kalja M:lle ja drinkki minulle irtosi 40:llä eurolla, mutta toisaalta vieressä oleva Sky Brigde- silta oli yhtä kallis. Eli saatiin nauttia ainakin upeista näköaloista juoman lisäksi. Baarissa raha haisi ja osassa pöytiä shampanja virtasi, todellista ökymeininkiä. Tosin muutamia muitakin meidän kaltaisia eksyneitä pariskuntia oli vieressämme ihailemassa maisemia ja ihmettelemässä. Jos myöhään illalla menet, huomioi pukeutuminen, sillä shortseilla ja sandaaleilla ei silloin ole paikkaan enää asiaa. Jatkoimme juomien jälkeen samantien läheiseen Gardens by the Bay-puistoon nauttimaan isoista ja valaistuista superpuista. Muu aika meni kävellessä ja tutustuessa kaupunkikuvaan sekä tietenkin shoppailuparatiiseihin. Orchard Roadin varrelta löytyy kaikille kukkaroille sopivia liikkeitä ja keskuksia.

Majoituspaikaksi valikoitui saman Fraser ketjun-kalustettu huoneisto/hotelli, jossa siis Vietnamissa asuimme. Kiva sokkeloinen pieni hotelli, jossa oli pitkäaikaisia asukkejakin ja sijaintikin siten tavallisen kerrostaloalueen keskellä. Vierestä löytyi paljon kivoja ulkoilma-ruokaravintoloita. Ihmiset kokoontuvat iltaisin syömään ulos. Vilinää ja hulinaa oli kaikkialla. Taksi oli suhteellisen edullinen tapa liikkua, koska hotellilta ei ollut kävelymatkan päässä MTR-juna-asemaa. Huoneistossa oli pari makuuhuonetta, keittiö ja olohuone.

ION Orchard- ostoskeskus



Ce La Vin terassi jatkui infinity-altaan vierelle.






Upea paikka, ottakaa kohteeksi!

Ja ne muut suunnitelmat… Kerron niistä myöhemmin..

-Mami-