perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuosi 2016


Vuosi sitten Jäälissä
Juuri 20vuotta aikaisemmin, tämä tarina alkoi.
Vuosi alkaa olemaan taas lopullaan. Tuntuu, että tämä vuosi on mennyt nopeaa, mutta vuoden takaiset asiat tuntuvat kaukaisilta, meille on tapahtunut tänä vuonna niin paljon. Vuoden 2016 tahti oli meidän perheelle melko hengästyttävä. Välillä tuntui, että kulissien takana kuohunta meinasi mennä yli laitojen. Aina kun luuli kaiken olevan mallillaan, oltiin kuitenkin hetken päästä nokalleen rämpimässä loskassa. Ihania uusia asioita pitkin vuotta, mutta myös vastoinkäymisiä, jotka koettelivat koko perhettä. Samaan suuntaan taapertaen vierekkäin ja yhdessä kaikesta selvittiin, niinpä asiat järjestyivät. Paljon kiikkutuolissakin muisteltavia muistoja, useita hyviä oivalluksia ja oppimisia tehtiin. Kaiken kaikkiaan vuodessa oli paljon hyvää, toiveita toteutui ja tällä hetkellä asiat ovat ihan hyvin. Tätä kutsutaan elämäksi. Hyvillä mielin ja onnellisena päätetään vuosi, samalla toivotetaan uusi vuosi kujeineen tervetulleeksi. 

Matkustustahti oli myös meidän näkökulmasta meidän perheelle myös kohtuullisen vilkas. Kilometrejä kertyi ja useissa maissakin tuli käytyä. Tammikuun alussa palasimme Vietnamiin joululomalta Suomesta, vain viikon päästä siitä, äitini sai vakavan sairaskohtauksen, ja minä lähdin Olivian kanssa takaisin Suomeen kymmeneksi päiväksi. Matkalla vietimme päivän Hong Kongissa ja vierailimme siellä Victoria Peakilla. Helmikuussa menimme koko perheellä Bangkokiin Thaimaaseen ja huhtikuussa Kambodzan edustalle Vietnamille kuuluvalle saarelle Phu Quociin. Toukokuussa matkustin Suomeen lasten kanssa järjestelemään asiat muuttoa varten, matkalla taas pyörähdimme Hong Kongissa. Kesäkuussa matkustin M vastaan Singaporeen, joka tuli muuttomatkalta Hanoista. Elokuussa muutettiin Seattleen. Nyt sitten ollaan oltu vain kotosalla kuukausia, kunnes piipahdimme viikonlopun Whistlerissä, Kanadassa. Kesällä saattoi tulla vielä pikapyrähdys Ruotsinkin rajojen sisäpuolella jättimäisessä itsepalveluhalpishuonekalukaupassa.

Hong Kong- Victoria Peak. Minä ja Olivia kahden kesken odottelemassa illalla lähtevää lentoa.

Ensimmäistä kertaa testaamassa uusia penkkejä, Finnairin ihan tuliterään koneen kyydissä välillä Helsingistä Bangkokiin, tammikuussa matkalla Vietnamiin.

Bangkok-Thaimaa (helmikuu)
Wat pho

Ja Thaimaan katukeittiö, maailman parasta! 

Omalla pihalla Vietnamissa. Sopimus allekirjoitettu Seattleen ja sitä juhlistettiin kahden kesken M kans.


Phu Quoc ja ihana aamupala Siaminlahden rannalla. (Huhtikuu)

Omasta sängystä Vietnamissa

Kotimme huudeilta Vietnamissa.
Olohuoneen maisemat, upeat.
Jäähyväiset Vietnamista aamulla olivat taas sydäntä särkevät, mutta päivä jatkui jo hieman mukavemmissa tunnelmissa Hong Kongissa. Oli äitienpäivä, kävimme sen kunniaksi lounastelemassa huipulla.

Suomeen matka oli erityisen hauska, kun pääsimme uuden Finnairin A350 ohjaamoon matkalla ja kipparin paikalla istui tuttu mies.
Singapore, Marina Bay Sands
Singapore
Juhannuskokko

Omasta rannasta saunan jälkeen.

Kotimme läheltä, Koitelinkosket. 
Haikea päivä, vaikka uudet mukavat asiat olivat odottamassa nurkan takana. 
Muuttopäivä Seattlessa

Seattle, Columbia Towerista

Whistler, Kanada
Isoin yllätys tuli matkaan, kun suunnitelmiin muuttuivat viime hetkillä toukokuun lopulla. Luulimme, että jäämmekin Suomeen tai lähdemme aivan muualle kuin Seattleen. Viikon päästä meillä oli itsellä jo jonkinlainen tieto, että kohde saattaisi kuitenkin olla tämä. Ja sehän sopi meille. Kaiken selkkauksen jälkeen rantauduttiin tänne. Onnellisina.

Vuoden aikana olen saanut enemmän uusia tuttavia, kuin koskaan aikaisemmilta aikuisvuosilta muistan. Tänne on rantautunut uusia suomalaisia kuuleman mukaan lähes sata perhettä viimeisen vuoden sisään. Yhteisö on siis kasvanut aika isoksi siitä kuin lähdimme. Kokoontumisia on ollut eri porukoiden kanssa paljon ja mukaan mahtuu mielenkiintoisia ja samanhenkisiä ihmisiä, joiden toivon jäävän elämäämme myöhemminkin. 2016 vei myös kauas meistä perhe K:n, kenen kanssa olimme erittäin tiiviisti viimeiset puolitoista vuotta yhdessä Vietnamissa. Heitä kaipaamme. Aina voi toivoa, että viereiset ovet kuuluisivat joskus taas meille.


Vuodelle 2017 ei ole meillä isompia suunnitelmia. Sen tiedän, että matkustustahti on huomattavasti hiljaisempi. Paikallisesti täällä tarkoitus kierrellä. Tarkoitus on pysyä ja asua täällä eikä muuttaa mihinkään. Sitähän ei tietenkään koskaan tiedä, mutta toivomme sitä. Toivon, että vuodesta tulisi hyvä niin meille kuin kaikille teille. Paljon terveyttä ja rakkautta. Siinä kai isoimpia asioita mitä ihminen tarvii onnen rakentamiseen. Ja tietenkin toivon ripauksen menestystäkin jokaiselle. 


Tämä ei ole vain minulle, vaan kannattaa laittaa Sinullakin korvan taakse vuonna 2017: "Muistetaan arvostaa sitä mitä on tällä hetkellä, ettei elämä opeta arvostamaan sitä mitä sinulla oli."







keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Viikonloppu Whistlerissä

Viikonloppu oli hyvä. Se alkoi jo perjantaiaamuna, kun perhe laukkuineen oli pakattu autoon, koko perhe sulassa sovussa ja kompassin neula asetettu kohti Whistleriä, Kanadaa. Lapset olivat tyytyväisiä yhteen ylimääräiseen vapaapäivään koulusta. Minä ja Olivia oltiin ainoat perheestä, jotka olimme Whistlerissä käyneet aikaisemmin alkusyksystä 2010 ystävieni kanssa. Nyt sitten ystäväpariskuntamme ja heidän aikuiset lapset kavereineen olivat lähdössä laskettelureissulle, niinpä mekin innostuimme ajatuksesta lähteä heidän kanssaan samana viikonloppuna. Oli oikeasti ihana päästä pois näistä kotiympyröistä, lähelle lunta ja pakkasta, vieläpä joulun alla. 

Alkumatkasta keli alkoi vastustamaan, vastoin ennakkotietoja ja -odotuksia se muuttui jo ennen Vancouveria lumiseksi, ja paheni loppua kohden. Muutaman stopin aikana mietittiin, olisiko vain viisasta kääntyä takaisin. Tiet olivat liukkaat ja pakkanen kiri lopussa lähemmäs kymmentä miinusastetta. Lumihan ei ole ongelma, eikä oikeastaan jääkään kun ajaa varovaisesti. Ongelma oli siinä, että meillä oli kesärenkaat, niinkuin täällä suurimmalla osalla ihmisistä on. Osalta löytyy myös kitkan kaltaiset "all seasonit". Peräkontissamme oli ketjut, 
mutta 30 mailin tuntivauhti ja lonksuvat ketjut moottoritiellä, ei houkuttanut. Joten ajoimme hitaasti oikeaa kaistaa, jossa oli muitakin körryyttelijöitä, kenelle oli myös matkan tieolosuhteet tulleet yllätyksenä. Vasenta kaistaa painoivat reilusti yli rajoitusten Kanadan rekkareilla ja oikeilla renkailla varustetut maasturit. M teki vänkärin paikalta töitä, joten minä sain kuskin roolin. Kerrankin koko takapenkki oli oikeasti kinastelematta, koska kukaan ei halunnut viedä äidin huomiota ajamisesta. Matka tuntui pitkältä, vaikka pituutta oli vain saman verran kuin Oulusta Jyväskylään. Tiethän sinne Seattlesta asti lähestulkoon on kuitenkin koko matkan sujuvia moottoriteitä. 
Talvirenkaiden sijasta käytettävät ketjut


Vuokrasimme kivan pienen kahden makkarin luhtitaloasunnon, ihan Blackcombin rinteiden kupeesta. Pihaltamme pääsi suoraan rinteeseen. Lauantaina heti aamupalan jälkeen lähdimme mäenlaskuun. Olivia oli ilmoitettu hiihtokouluun, koska hänellä on kokemusta rinteestä vain kerran ja ajattelimme, että me muut voimme sillä aikaa kurvailla isompiakin mäkiä. Ostimme tytölle ryhmäkoulun, mutta todella hyvä tuuri kävi, kun yksi opettajista tuli tyttöä jututtamaan ja päätti ottaa mukaansa. Niinpä Olivia sai noin 150 euron hiihtokoulun hinnalla vajaan 600 euron yksityisopetuksen koko päiväksi, joka kuulosti olleenkin ihan superpäivä. 
Pihalta oli lähin rinne näin lähellä.
Trackeri kertoi päivän lopuksi paljon tytön päivän kulusta, kätevää. Erikseen pystyi katsomaan, mitä, missä oltiin oltu ja mitä tehty mihinkin aikaan.

Whistler on laskettelijoiden taivas. Siellä on 200+ laskettavia mäkiä, ja Blackcombin sekä Whistler Mountainin pisimmät mäet ovat 11 km, joskin eritasoisia reittejä yhdistelemällä pääsee vielä suurempiin lukuihin. Ei ihme, että jalat olivat melkoisen hapolla, kun tulimme aina yhteen putkeen niitä alas. Minä olin perheen ainut laudalla laskija. Pisin yksittäinen hissimatka mikä tehtiin oli yli 5 kilometriä ja Peak to Peak hissi, sekin 4,4 kilometriä vuorelta toiselle, korkeimmillaan 400 metrin korkeudella tyhjän päällä. Yleensä menimme useammalla hissillä ylös, jotta matka alas olisi mahdollisimman pitkä. Ja ne maisemat. 

Pieniä on puut korkealta katsottuna

Whistler villagea illalta.

Takaisin tullessa keli oli jo huomattavasti parempi, normaali ja lumi oli sulanut tieltä ensimmäisen 50 kilometrin jälkeen. Vancouverin jälkeen Whistleriin, ja takaisinpäin ajetaan moottoritietä nimeltä Sea-to-Sky Highway. Onneksi kotiinpäin ajaessa oli valoisaa ja kelikin sen verran hyvä, että pääsimme nauttimaan maisemista. Ei ole ollenkaan liioiteltua sanoa, että ne ovat mielettömän hienot.




Nyt sitten jouluvalmisteluihin :)