tiistai 14. helmikuuta 2017

Kippistelyä

Enkeleitä, onko heitä? On, heitä kutsutaan ystäviksi. He nostavat sinut silloin jaloilleen, kun sinun siipesi unohtavat miten lennetään. 

Täällä otettiin varaslähtö ystävänpäivään viime perjantaina. Kymmenkunta ihanaa tällä reissulla tutuksi tullutta suomalaisnaista kokoontui aamulla meille brunssin merkeissä. Pöytä katettiin koreaksi nyyttärimeiningillä ja kippistettiin Mimosalla. Ihania keskusteluita ja ajatuksia, mutta aika tuntui loppuvan kesken. Mikä aloitus viikonlopulle!



Sunnuntaina poikkesimme tutustumassa viinitila Chateau Ste. Michelleen. Ostimme passin, joka oikeuttaa vierailemaan yli 60:llä viinitilalla tai panimoilla Washingtonin Woodinvillen alueella. Passilla saa ilmaiseksi aina useamman näytteen. Tuolla tilalla passiin sisältyi 4 eri näytettä, jotka pystyit itse valitsemaan kahdeksasta eri vaihtoehdosta. 

Passin hinta on 50$ per henkilö/vuosi, joten ei kyllä lompakkoa paljoa kavenna. Jos vierailet viidellä tilalla, niin passin hinta on jo kuitattu. Tavoitteennamme on vuoden aikana vierailla yli kymmenessä, ehkä viidessätoista. Jos passin aikoo täyteen kerätä leimoja, niin se vaatii aktivoitumista ja omistautumista jo vähän enemmän. Tiedän kyllä henkilöitä, jotka ovat siinä onnistuneet. 

Erityisesti odotan kevään pihakonsertteja tiloilla, joihin voimme koko perheellä mennä piknikille. Kuten kuvista näkee, loppuviikosta saimme nauttia upeasta kevätilmasta jo nyt ja alkuviikon lumimyrskystä ei ollut enää tietoakaan.





Huomenna saapuu odotettuja vieraita meille Suomesta! M veljen lapset, jotka ovat meidän koko perheelle erityisen rakkaat varalapset A&V ja lastemme mummu eli anoppini. Katsotaanpa mitä tekemistä keksimme seuraaville päiville. :) 

M

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Jääkiekkokaukalosta parketille

Viime viikonloppuna ajettiin jääkiekon vuoksi Kanadan puolelle. Kentällä vastakkain olivat, Vancouver Canucks ja Minnesota Wild, ja siitähän tuli ihan suomalaisten ilta. Erityisen ylpeinä M ja Alex olivat siellä Kärppälippua Suomenlipun lisäksi heilutelleet, kun toinen Oulun kasvateista, M. Granlund teki rapakon takana NHL-uransa ensimmäisen hattutempun. 


















Tästä perheet miehet olivat pitäneet, että ruoat ja juomat (myös oluet) tarjoiltiin katsomoon. 



Kotiin palatessamme alkoi lumisade. Sitä satoi lopulta niin paljon, että koulut olivat kaksi päivää kiinni ja pääsimme pulkkamäkeen talomme taakse. Tämä määrähän on ainakin pohjoisessa Suomessa ihan naurettavan vähän, mutta näissä olosuhteissa tekee liikkumisen kesärenkaat alla olevilla autoilla mahdottomaksi tai ainakin epätoivoiseksi. Ja kun koko kaupungissa ei ole kuin muutamia aura-autoja. 






Sitten lauantaihin...

...Olivia tuli yhtenä kauniina päivänä koulusta autoon muutama viikko takaperin, ja hänellä oli "niiiiiiiin" tärkeää asiaa. Tuumasi, että ei ole varma suostuuko isi, mutta meillä olisi sellaiset dad-daughter Valentine's dance. Vastasin, että no uskoisin että tottakai suostuu, mutta soita sille. Aloitti, no soitanko huonoon aikaan vai olisiko sulla nyt hyvä aika puhua mun kanssa. Myöntävä vastaus kutsuun tuli. Ja neiti pussaili sitä pinkkiä kutsupaperia. Ja sen jälkeen meitä muuta perhettä on hymyilyttänyt asia paljon. Todella paljon.

-Äiti, voitko sä kihartaa mun hiukset?
-Äiti, mä otin treeneihin mukaan kynää ja paperia, niin mä piirrän ja teen suunnitelman treenien jälkeen (odotellessaan isoveljeä) sitten miten mä laitan mun hiukset ja kaikki mun vaatteet.
-Äiti, mitenhän mä laittasin mun hiukset, ehkä jätän auki ja laitan sitten pinnin? Sellaisen kiiltävän pinnin.
-Äiti, mulla on kahdet kengät, mutta ne ei sovi sen mun mekon kanssa, joten voitasko käydä heti huomenna (tanssiaisiin aikaa 3 viikkoa) ostaan kengät, että mä totuttelen niihin heti, eikä tuu jalat kipeäksi sitten siellä. Tai no kyllä mä sittenkin laitan ne mun mustat kiiltävät kengät.
-Äiti, minkälaisen laukun mä otan? Voisinko mä lainata sulta, koska se mun laukku on niin pieni?
-Äiti, pyydä isiä laittamaan sellainen komea musta puku päälle.
-Äiti, saanko ottaa sun puhelimen, että saan kuvia?
-Äiti, tuleekohan mulla kylmä sillä mekolla. Jos laittasin sen päälle sen kimaltavan jakun?
-Äiti, saisinko mä laittaa sinne sitä sun punasta huulikiiltoa?
-Äiti, me syödään sitten siellä illallinen. 
-Äiti, te ette sitten lähde viemään meitä, vaan me mennään isin kanssa kahdestaan. 

Tätä on jatkunut nyt useampi viikko ja vihdoin koitti Se päivä! Olen niin onnellinen heidän molempien puolesta. Täällä se on vuotuinen perinne ympäri maata, mutta tässähän olisi ihana idea toteutettavaksi Suomessakin? Kaupunki lahjoittaa tuotot pääsylipuista hyväntekeväisyyteen. Jos isän kanssa ei ole mahdollisuutta mennä, niin sinne voi mennä toisen tutun miespuolisen henkilön kanssa, esimerkiksi kummisedän? Ehdottomasti olisin halunnut olla eilen kärpäsenä katossa, valokuvaamassa kaiken!


Neiti pyysi saada laittaa itselleen kasvonaamionkin edellisenä iltana.
Tästä se ilta alkoi, kun isi toi seuralaiselleen ruusun ja voi sitä hymyn määrää.


Tanssin pyörteitä eivät olleet ehtineet ikuistaa, mutta tässä muutama kuva illan kulusta! 




Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! :) 

torstai 2. helmikuuta 2017

Unta vai totta?

Vaikka tämä menee yli aiheen, niin haluan kertoa miten tämä kaikki sitten näyttäytyy tälle suomalaiselle perheelle täältä Amerikasta käsin? 

Aamuisin kun heräämme, henkeä pidätellen tarkastamme uutiset ja odotamme mikä muodostuu tämän päivän teemaksi? Mietimme, kuinka kauan tämä ihmisoikeuksien loukkaaminen jatkuu vai voiko tämä tässä muodossa oikeasti kestää suunnitellun neljän vuoden ajan? Jaksavatko kansalaiset ja muut maat puolustautua tätä vastaan vai tyytyvätkö he vain nieleskelemään mitä vastaan tulee? Annetaanko tämän upean maan muuttua aivan hetkessä? 

Ajattelemme niitä perheitä, joista toinen vanhemmista on työmatkalla tai käymässä jossain, ja perhe täällä. Maan rajojen ulkopuolella vierailevat eivät pääse takaisin kotiin ja lapset odottavat turhaan vanhempaansa. Heidän täytyy keksiä muu ratkaisu. Jättää nykyinen koti tai odottaa ainakin viikkoja tai kuukausia, jos tähän joku järki saataisiin. Niistä seitsemästä maasta olevien perheiden lapsia on samoissa kouluissa lastemme kanssa. Heitä on työkavereina eri aloilla. Säälittää, heidät tehtiin päämiehen ja hänen tukijoiden puolesta arvottomiksi. Huonommiksi ihmisiksi kuin muut. Heistä riippumattomista syistä, vai pääsikö meistä joku valitsemaan syntymämaansa? Unohtamatta, että heilläkin on historia, juuret ja kotimaa, joista he ovat todennäköisesti ylpeitä. Niinkuin mekin Suomestamme. Tässä yksi sydäntäsärkevä tarina.

Osavaltiomme on haastanut oikeuteen pian pari viikkoa pallilla istuneen asuinmaamme presidentin. Isot yritykset ovat julkisesti kaikki asettuneet tätä touhua vastaan. Keskustelut somessa käyvät kuumana ja mielenosoituksiakaan täällä ei tässä mittapuussa olla aikaisemmin totuttu näkemään. "Women's march" keräsi Seattlessa suurimpien arvioiden mukaan 175 000 marssijaa kaupungille. Muuten ihmiset käyttäytyvät täällä arjessa kuin ennenkin. Edelleenkään laskuissa en pysy, montako lämmintä hymyä ja ystävällistä sanaa maahanmuuttajan roolissa tänäänkin olen täällä tuntemattomalta saanut? Sortavalla suomalaisella aksentillani ei jää epäilystäkään, että olisin syntyperäinen amerikkalainen. Siltikin minut otetaan lämpimästi vastaan. Ei vihaa, ei haistattelua, ei kyselyitä milloin palaan sinne mistä olen tänne eksynyt. He tietävät, että me maahanmuuttajat tuomme heidän maalleen hyvinvointia. Me maahanmuuttajat työllistämme heitä lähes jokaisella maasta löytyvällä alalla, samalla kun heidän maan yritykset työllistävät meidän perheitä. Jos meidät tänne työllistetyt maahanmuuttajat passitetaan täältä pois, tarvitaan yksinkertaista päättelykykyä ymmärtämään miten se vaikuttaisi tämän maan talouteen. 

Uutisissa kerrotaan, että ilmassa heilutellaan jo muutamia viisumityyppejä, millä yhdellä niistä mekin olemme maassa. Lähes kaikki muutkin uudet suomalaiset ovat. Meitä ei vielä huolestuta, emmekä oikein osata asennoitua pelkäämään, että meidät täältä valtion puolesta potkittaisiin pois. Kuten todettua, kaikki on tietenkin nykyään mahdollista ja niinkin voisi pahimmassa tapauksessa käydä. Emme käytä kuitenkaan tosissaan aikaa sen murehtimiseen, koska se ei ole juuri tänään ajankohtaista. Mutta talokaupoillekaan en tässä vaiheessa kuitenkaan lähtisi. 

Sen sijaan lähdemme viikonloppuna Kanadan puolelle Vancouveriin. M ja Alex menevät lunastamaan meidän isänpäivälahjaksi M:lle ostamat NHL-liput. Jäällä on pari Oulun Granlundin veljestä vastakkain. Ja me tytöt mennään muuten vaan hengaileen. Ja toistaiseksi ollaan siis tulossa vielä takaisin kotiinkin sunnuntaina...


Että viikonloppuja ja valoisaa mieltä tämän keväisen kuvan kera! 



Mami