sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Jääkiekkokaukalosta parketille

Viime viikonloppuna ajettiin jääkiekon vuoksi Kanadan puolelle. Kentällä vastakkain olivat, Vancouver Canucks ja Minnesota Wild, ja siitähän tuli ihan suomalaisten ilta. Erityisen ylpeinä M ja Alex olivat siellä Kärppälippua Suomenlipun lisäksi heilutelleet, kun toinen Oulun kasvateista, M. Granlund teki rapakon takana NHL-uransa ensimmäisen hattutempun. 


















Tästä perheet miehet olivat pitäneet, että ruoat ja juomat (myös oluet) tarjoiltiin katsomoon. 



Kotiin palatessamme alkoi lumisade. Sitä satoi lopulta niin paljon, että koulut olivat kaksi päivää kiinni ja pääsimme pulkkamäkeen talomme taakse. Tämä määrähän on ainakin pohjoisessa Suomessa ihan naurettavan vähän, mutta näissä olosuhteissa tekee liikkumisen kesärenkaat alla olevilla autoilla mahdottomaksi tai ainakin epätoivoiseksi. Ja kun koko kaupungissa ei ole kuin muutamia aura-autoja. 






Sitten lauantaihin...

...Olivia tuli yhtenä kauniina päivänä koulusta autoon muutama viikko takaperin, ja hänellä oli "niiiiiiiin" tärkeää asiaa. Tuumasi, että ei ole varma suostuuko isi, mutta meillä olisi sellaiset dad-daughter Valentine's dance. Vastasin, että no uskoisin että tottakai suostuu, mutta soita sille. Aloitti, no soitanko huonoon aikaan vai olisiko sulla nyt hyvä aika puhua mun kanssa. Myöntävä vastaus kutsuun tuli. Ja neiti pussaili sitä pinkkiä kutsupaperia. Ja sen jälkeen meitä muuta perhettä on hymyilyttänyt asia paljon. Todella paljon.

-Äiti, voitko sä kihartaa mun hiukset?
-Äiti, mä otin treeneihin mukaan kynää ja paperia, niin mä piirrän ja teen suunnitelman treenien jälkeen (odotellessaan isoveljeä) sitten miten mä laitan mun hiukset ja kaikki mun vaatteet.
-Äiti, mitenhän mä laittasin mun hiukset, ehkä jätän auki ja laitan sitten pinnin? Sellaisen kiiltävän pinnin.
-Äiti, mulla on kahdet kengät, mutta ne ei sovi sen mun mekon kanssa, joten voitasko käydä heti huomenna (tanssiaisiin aikaa 3 viikkoa) ostaan kengät, että mä totuttelen niihin heti, eikä tuu jalat kipeäksi sitten siellä. Tai no kyllä mä sittenkin laitan ne mun mustat kiiltävät kengät.
-Äiti, minkälaisen laukun mä otan? Voisinko mä lainata sulta, koska se mun laukku on niin pieni?
-Äiti, pyydä isiä laittamaan sellainen komea musta puku päälle.
-Äiti, saanko ottaa sun puhelimen, että saan kuvia?
-Äiti, tuleekohan mulla kylmä sillä mekolla. Jos laittasin sen päälle sen kimaltavan jakun?
-Äiti, saisinko mä laittaa sinne sitä sun punasta huulikiiltoa?
-Äiti, me syödään sitten siellä illallinen. 
-Äiti, te ette sitten lähde viemään meitä, vaan me mennään isin kanssa kahdestaan. 

Tätä on jatkunut nyt useampi viikko ja vihdoin koitti Se päivä! Olen niin onnellinen heidän molempien puolesta. Täällä se on vuotuinen perinne ympäri maata, mutta tässähän olisi ihana idea toteutettavaksi Suomessakin? Kaupunki lahjoittaa tuotot pääsylipuista hyväntekeväisyyteen. Jos isän kanssa ei ole mahdollisuutta mennä, niin sinne voi mennä toisen tutun miespuolisen henkilön kanssa, esimerkiksi kummisedän? Ehdottomasti olisin halunnut olla eilen kärpäsenä katossa, valokuvaamassa kaiken!


Neiti pyysi saada laittaa itselleen kasvonaamionkin edellisenä iltana.
Tästä se ilta alkoi, kun isi toi seuralaiselleen ruusun ja voi sitä hymyn määrää.


Tanssin pyörteitä eivät olleet ehtineet ikuistaa, mutta tässä muutama kuva illan kulusta! 




Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti